tiistai 31. toukokuuta 2011

28.5.2011 Ähvät treffaa!!

Niin se aika kuluu, ja pienet ähvä pentuset ovat jo mahtavat 3,5 kk vanhoja! Näistä 7 vauhtiveijarista, meitä tuli ilostuttamaan pentutreffeille kuusi, eli Olavi, Väinö, Urpo, Lempi, Hilma ja Kylli. Siinä oli menoa ja meininkiä Kultarannantiellä! Kaikki pennut olivat erinomaisessa kunnossa ja kasvaneet tasaisesti ja maltilla. Kiitos siis omistajille koirien hyvästä hoidosta.
Omat luonteenpiirteensäkin jo vahvistuvat jokaisella pikkuisella bullmastiffin alulla ja jokainen on ihan omanlainen persoonansa. 
Eräskin Kylli-neiti  toimii porukan käskyttäjänä ja yksi filosofi-herra on nimensä mukaisesti hieman harkitseva ja vähän hidaskin..tai sitten muut ovat vaan niin paljon nopeampia. Hilma selkeästi mietti hetken, ennenkuin antoi virran viedä, ja tempautui riehuntaan mukaan. Ja Lempi yritti ensin esittää kovin sopuisaa neitiä, kunnes hänkin joutui jengin menoihin mukaan:) Olavi on vähän kaikkien kaveri ja harrastaa kiipeilyä..kova yritys oli päästä vaikka pöydälle:)
Urpossa on ainesta järjestysmieheksi, niin tehokaasti Urpo-herra seurasi tilanteiden kehittymistä ja tarvittaessa koki tarpeelliseksi puuttua asioihin.
Kuvia tuli treffeiltä näpsittyä 'muutama', joten tässä sitä kuvasatoa:
Kaikki yhes koos + Elina


Kylli ja Hilma + lentävät korvat :)

Lempi



Halituokio


Rohmutassun Flirtti-Kyllikki


Rohmutassun Filosofi-Väinö

Rohmutassun Fiini-Lempi


Rohmutassun Fiksu-Hilma


Rohmutassun Feikki-Turpo

Rohmutassun Freesi-Olavi


Väinö, Olavi, Hilma, Urpo, Lempi ja Kylli

Urpolla tulee jo väsy silmään <3<3

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Pennut kasvaa ja vauhti kiihtyy:)

Pennut on kohta viisi viikkoa ja kovasti touhuillaan jo koiramaisia juttuja. Vieraita käy rapsuttelemassa pulleita massuja ja siitä otetaan kaikki ilo irti:)
Pennut pusujonossa:)
                                    

Helmillä tulee välillä kiire pentujen kanssa:)

Tämä herra on sitä mieltä, että peti pitää olla koiran kokoinen..

Moi


Hups

Kaverin korva on hyvää

Tässä nuuskitaan vähän ulkoilmaa terassilla

Pihallakin ollaan jo käyty tassuja koittamassa

Söpis <3

torstai 17. helmikuuta 2011

16.2. 2011 Ähvät yhden viikon!

Äipän kainalossa on turvallista nukkua.
No niin, nyt ollaan siis jo yhden viikon! Ja painot alkaa olemaan suurimmilla Rohmutassuilla jo sellaisen 1 kilon luokkaa. Päivät kuluu edelleen syöden ja nukkuen, mutta uusia koiramaisuuksiakin on jo koettu. Eli ensimmäinen manikyyri on suoritettu:)




Kasa ähviä:)


Söpöläiset <3

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

10.2.2011 Pentujen syntymäpäivä!




Tässä pennut syntymäpäivänään maitobaarilla:) Pentuja siis syntyi kaiken kaikkiaan seitsämän. 3 urosta ja 4 narttua. 1 uros ja 1 narttu väriltään punainen, loput ovat brindlejä.

Amalian odotus ja synnytys


Amalian odotusaika meni todella hyvin, vaikka loppuaikana tuota painoa vatsassa alkoikin olemaan jo melkoisesti. Tämä iloinen pepun pyörittäjä ei kuitenkaan ollut moksiskaan moisesta ylimääräisestä painosta:)
Synnytys sujui myös esimerkillisesti ja neljässä tunnissa olikin jo maailmassa 7 hurmaavaa pikku Rohmutassua. Ja voi että olivatkin ihania ja todella terhakoita heti alkumetreillä. Pennut painoivat syntyessään 575g-660g, joten siinä syy isoon vatsaan, kun pennut olivat noin iso kokoisia.

Tervetuloa Rohmutassun F-pentueen omaan blogiin!



















Emä:Fi Mva AamuAmalia 0/0 D/D
Isä: Bullbugbear's Hupa-Uuno 0/0 A/A 2 x serti
Aloitetaan siis F-pentueen bloggaaminen ja tuossa yllä kuvat pentueen vanhemmista,
Amaliasta ja Unskista. Molemmat ovat reippaita,iloisia ja terveitä nuoria bullmastiffeja,
jotka ovat myös näyttelyissä kauniiksi palkittuja.